Hyvinkää Hiihto

Massahiihtosarjaan kuuluva laturetki, Hyvinkää Hiihto järjestetään 26. kerran.
Kilpailukeskus on tällä kertaa Hyvinkään jäähallilla, josta löytyy kisakanslia, pukutilat yms.
tarpeelliset toiminnot. Kilpailu hiihdetään perinteisellä tyylillä.

Kisan lähtö tapahtuu läheiseltä Perttulan nurmikentältä ja reitit suuntautuvat Hyvinkään kaupungin ylläpitämässä latuverkossa Sveitsin luonnonpuiston kautta Usmin ja Kytäjän maastoihin, ja edelleen Hyyppärän Ratsastuskuksen kautta takaisin Sveitsiin. 
Maali sijaitsee kisakeskuksen välittömässä läheisyydessä.
Kisan osallistujamäärä rajataan ensi talvena 300 osallistujaan.

Huonot lumitalvet ovat haitanneet viimevuosien järjestelyjä ja Hiihto on joudutiin perumaan useana  peräkkäisenä talvena (2016-2018 ja 2020)-2022 lumen puuttuessa miltei kokonaan.
Vuodet 2021 ja 2022 jäävät historiaan lumisena talvena, mutta minkä Covid-19 peruutti.
2019 kisa onnistuttiin pitämään 234 hiihtäjän voimin ja siihen uskomme ensitalven osaltakin. 

2019 kisan yleisen sarjan voitti Puijon Hiihtoseuraa edustava Antti Honkimaa ennen Jämin Jänteen Aku Nikanderia. Naisten yleisen voitto meni Kaisa Rokkaselle Janakkalaan. Upeasti toiseksi hiihti Hiihtoseuran oma Junioritähti Ida Tonteri. Muiden sarjojen voittajia olivat Ari Mikkelä, Laura Petäjämäki, Kimmo Gynther, Sirpa Salo-Saari, Jarmo Kopra, Merja Teräväinen.

Sitä edellisen kerran kun Hiihto saatiin suoritettua, eli 2015 yleisen sarjan voittajaksi hiihti Lahtelainen Alexander Aretemyev, toiseksi hiihti Niko Nättinen ja kolmas Janne Mononen. Naisten sarjan ylivoimaiseen voitoon hiihti Noora Kivikko. M40 sarjaa hallitsi Teemu Virtanen voittaen mm. Jari Isometsän. M50 sarjan voitti Jan Aldén ja M60 sarjan Pekka Virtakoivu.

Hiihdon historiassa on yksi triplavoittaja, Alexander Artemyev. "Arska" voitti kisan vuosina 2010, 2011 ja 2015. Tuplavoittajia ovat Hämeenlinnan Kimmo Savolainen (-02 -03), Valkeakosken Jani Peltotalo (-04 -05) sekä naisissa Vihdin Katja Häkkinen (os. Kolehmainen) (-06 -07).
Hyvinkääläisiä pääsarjan voittajia on Petri Ylönen, Pasi Hartikainen sekä Virpi Vikman.
Hyvinkään Hiihtoseuraa edustanut, Oitissa asistava Heikki Kivikko voitti ensimmäisen Hyvinkää Hiihdon vuonna 1998
Erityismaininnan ansaitsee ehdottomasti myös Lohjan ikinuori Pekka Virtakoivu, joka on vuosi toisensa perää kärkikahinoissa mukana, onnistuen voittamankin kertaalleen myös yleisen sarjan. Muita tunnettuja kertaalleen pääsarjan voittaneita on mm. Sami Peltotalo, Valeri Rodokhlebow, melonnan MM-mitalisti Anne Rikala, sekä Vihdin Marjo Korander.
Muissa sarjoissa Hollalan Juha Pelkonen on voittanut neljästi, aina kun on osallistunut. Useasti hyvin on menestynyt myös Tampereen Mikko Heinämäki.

Hyvinkäällä on nähty myös osallistujia valtakunnan poliitiselta huipulta. Mm. ministereistä  Alexander Stubb sekä Tuija brax ovat kunnioittaneet kisaa osallistumisellaan.
Lisäksi Vo2 tuottaja, 24h me-hiihtäjä Valkeakosken Teemu Virtanen on vieraillut useasti hyvällä menestyksellä Hyvinkäällä.
Tässä vain muutama poiminta, muita osallistujia väheksymättä.

 HUOM! Tutustu tapahtumainfoon!